vapaus on viisaan, seikkailija-tutkimusmatkailijan ja viattoman tähtäimessä eri suunnista käsin. Vapaus-arkkityypit edustavat idealismia ja eskapismia, elämästä selviytymisen ja taiteen tekemisen perusaineksia.
viisas – Viisauskäsityskehitys näyttäisi olevan syklinen. Renessanssin aikana musiikki laskettiin viisaustieteisiin matematiikan alalajina. Renessanssin ajan säveltäjät olivat usein joko kirkkomuusikkoja ja uskonnollisia tietäjä-mystikkoja tai musiikkitieteilijöitä. Tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat Gioseffo Zarlino ja Vincenzo Galilei, joille musiikki oli matematiikkaa. Sävellystyönsä lisäksi Zarlino vaikutti viritysjärjestelmien syntyyn ja Galilei erityisesti luutun äänenmuodostukseen ja kielitykseen.
Barokkia kohti mentäiessä viisauskäsitys muuttui mystisemmäksi. Viisautta haettiin tarinoista mieluummin kuin numeroista. Jumaltarut olivat suuressa suosiossa ja niistä pyrittiin löytämään vastauksia ja viisauksia. Tarinoiden viisaat olivat monesti oraakkelimaisia, ja viisaudella, kuten muillakin ihmismielen ominaisuuksilla oli vahva mystinen aura. Barokin ajan salaperäisestä viisauskuvasta soitamme eri säveltäjien Psyche-teoksia. Psyche on paitsi kreikkalainen jumala myös sielu, ja sanan kaksoismerkitys oli tärkeä mauste Psyche-teoksille.
Viisas ohjelma päättyy maailman viisastelluimman säveltäjän J.S. Bachin aivomusiikkiin. Bachin musiikista ovat myöhemmät viisaat löytäneet piilomerkityksiä, matemaattista symboliikkaa ja syvää viisautta niin paljon, että Bach-tutkimusta on julkaistu paljon enemmän kuin kukaan jaksaa lukea. Bachin “fuugan taide” -kokoelma BWV 1080 lienee tehty lähinnä kontrapunkti-aivojumppana eikä niinkään konserttikäyttöön, mutta emmehän me HIP-maailmassa* muutenkaan anna autenttisuustietoisuuden estää klassis-romanttisen konserttiasetelman kritiikitöntä kopioimista, joten esitetään nyt vaan ei-esitettävää musiikkia ja katsotaan, onko se viisasta.
Viisauskäsityssykli on tällä hetkellä taas siinä kohdassa, että yhteiskunnassa suurinta viisautta edustavat numerot, joskaan tällä kierroksella niitä ei liitetä niinkään äänten taajuuksien suhteisiin ja tähtien asentoihin.
*HIP=historically informed performance
viaton – Arkkityyppiviaton on kauneudenrakastaja ja haaveilija, jossa on ripaus ylimaallista. Viaton pyrkii keräämään ja luomaan ympärilleen kauneutta ja pakenee todellisuutta omaan sisäiseen maailmaansa. Hieman oikaisten voidaan sanoa, että arkkityyppinen viaton tekee samaa kuin musiikki, tai ainakin musiikki on oiva apu kauneuden keräilyyn ja eskapismiin.
Viattoman ohjelmassa haaveillaan kauneudesta luontomusiikilla: eri säveltäjien kuvauksilla kukista, linnuista ja nymfeistä.
Arkkityyppiseen viattomuuteen liittyy myös lojaalius ja uhrautuvaisuus – niinkin äärimmäinen sellainen, että sen tavoiteltavuus on nykymittapuulla kyseenalaista. Tällä kertaa pysytellään kaukana taiteen pönkkittämästä viattoman tyttösen arkkityyppisestä hahmosta sekä romanttiseen rakkauteen liittyvistä äärimmäisen lojaaliuden tarinoista. Sen sijaan ihmetellään, kuinka kauniisti ja viattomasti kuvataan (ainakin uhrattavan lapsen näkökulmasta) varsin brutaalia uhraustarinaa Camilla de Rossin oratoriossa Il sacrificio di Abramo. Tällä(kin) kertaa jätetään myös kysymättä, mitä tai ketä ollaan valmiita uhraamaan, että voidaan tehdä ja nauttia taidetta kaikessa rauhassa, ja sulkeudutaan kauneuskuplaan, kun vielä voidaan.
seikkailijana on ¼-komman keskisävelisesti viritetty cembalo, joka seikkailee soinneillaan 1600-luvun ja 2000-luvun musiikin rajapinnalla. Keskisävelviritys tuottaa tasavireisyyteen tottuneelle korvalle hätkähdyttävän kokoisilta tuntuvia intervalleja. Siinä on paitsi huumaavan täyteläisiä luonnonpuhtaita terssejä ja septimejä, myös rajuja ”epävireisyyksiä”. Puolisävelaskeleet ovat keskenään eri kokoisia ja saattavat aiheuttaa tottumattomalle huimausta.
Marianna soittaa oman lämmittelykappaleensa, joka sulautuu Girolamo Frescobaldin toccataan. Frescobaldin toccatat ovat kuin soitinresitatiivia, affektiivista puhetta cembalolla. Ne sisältävät juoksenteluja, äkkipysähdyksiä, viipyilyjä ja hetkellisiä päätöksiä ruveta tanssimaan. Toccata muuntuu William Byrdin variaatiokappaleeksi Will Youw Walke the Woods soe Wilde. Se perustuu kansanlauluun, josta on säilynyt vain tekstikatkelma ”Shall I go walk the wood so wild, wandering, wandering, here and there”…
Metsästä siirrytään Olli Virtaperkon Fantazia ”Liberazionen” maailmaan. Se on muodonmuutoskappale, jossa seikkailija heittää yltään loputkin estonsa ja nautiskelee keskisävelvirityksen kaikista mahdollisista soinneista. Näin kertoo Olli: ”Teos alkaa laskevana kromaattisena chaconnen kaltaisena lamentona, joka tekstuurin tihentymisen ja pulssin kiihtymisen kautta alkaa rönsyillä ulos laatikkomaisista raameistaan. Musiikki muuttuu pulppuavaksi fantasiaksi, joka tarjoaa esittäjälle paljon improvisatorista joustavuutta niin rytmin kuin melodisen pintatason tulkinnassa.”
seikkailijateksti: Marianna Henriksson